- Sukuselvitys

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Ominaisuuspisteet

- Päiväkirja

15. maaliskuuta 2014: Tervetuloa, Urho!
Ori saapui Kuiskeeseen. Siellä se nuori ja vanhva poika rymisteli, ja tallin pihalla hirnui tammoille, vaikka onkin vasta 2-vuotias, pian kolmen. Tulevaisuuden suunitelmat ovat korkealla, todella korkealla.

25. syyskuuta 2014: Treeniä, treeniä
Koulutreeniä. Tänään treenailimme ihan rauhassa ilman valmentajaa, ihan omassa rauhassa puuhaileminen tekee hyvää aina välillä. Urho liikkui hyvin, ja sitä oli helppo ratsastaa. Laatuarvostelutkin siinsivät jo silmissäni, osasin ajatella niitä ihania pokaaleja ja ruusukkeita, mitä me ansaitsisimme! Ratsastamisen jälkeen hoisin oria pitkään ja hartaasti, jonka jälkeen herra pääsi syksyiselle metsälaitumelle.

6. toukokuuta 2015: Kilpailu-uran päätös
Urhon kilpaura oli ohitse. Viimeisissä kilpailuissa ori oli käynyt jo kuukausi sitten, ja nyt olin saanut päätöksen tehtyä, ori ei palaisi enää kilpakentille. Se oli vasta nuori ja hyväsukuinen, mutta jo nyt sillä oli useita huomattavasti vanhempia hevosiakin upeampi kilpahistoria. 40 koulusijoitusta niin nuorella iällä, Urholla olisi vielä koko ura edessä siitoshevosena ja metsämopona. Ehkä se pääsisi kiertämään muutamissa estekilpailuissakin, niistä olisi hyötyä jos sen jälkeläiset ikinä haluaisivat suunnata esteratojen puolelle. Saisi kuitenkin nähdä, ori sopi hyvin myös siitoshevoseksi.

5. joulukuuta 2015: Klinikkareissu
Huokaisin lastatessani ontuvaa Urhoa traileriin. Se oli onnistunut satuttamaan jalkansa tarhaillessa, ja olimme varmuuden vuoksi matkalla kuvaamaan jalan. Runsaasta kylmäämisestä huolimatta jalan runsas turvotus ei ollut hävinnyt ja pelkäsin jo pahinta. Jos se olisi jännevamma, siitä seuraisi pitkä toipumisprosessi.

Klinikalla sain onneksi huokaista helpotuksesta eläinlääkärin todetessa heti ensimmäisenä kuvia katsottuaan, että jännevamman mahdollisuuden voisi sulkea heti pois. Lopulliseksi diagnoosiksi ori saikin vakavan lihasrevähdyksen, joka pitäisi sitä levossa tarhaten jonkin aikaa, päivittäin kuitenkin kävelyttäen lyhyitä pätkiä. Liikutuksen saisi aloittaa uudelleen kuulemma ihan Urhon ehdoilla, kun se ei enää ontuisi eikä jalka olisi turvonnut.

22. kesäkuuta 2019: Gabin kouluvalmennus
Nyt olisikin viimeinen valmennus tällä kertaa Syrjän ratsutallilla. Jatkamme samalla lajilla kun aamulla eli kouluratsastuksen parissa. Tuukka talutti kentälle todella ryhdikkäänä ja valppaana kävelevän suomenhevosori Urhon. Avustin Tuukkaa selkäännousussa, sillä Urho pyöri melko paljon jo pelkästään Tuukan laskiessa jalustimia alas. Urho vaikutti vauhdikkaalta jo alkukäyntien aikana ja heti alkuun se teki pari ilopukkia. Se olisi mielellään mennyt tuhatta ja sataa, joten pitkien ohjien kanssa kävely ei tullut kuuloonkaan. Aloitimme työskentelyn käynnissä, ottaen Urhoa kuulolle pidätteillä, ympyröillä sekä tekemällä suunnanmuutoksia runsaasti. Käyntiverryttelyn jälkeen pyysin Tuukkaa nostamaan ravin ja jatkamaan edelleen runsailla ympyröillä. Ennen itse valmennukseen siirtymistä Tuukka otti Urholla laukat, joka näytti melko hurjalta, sillä ori juoksi harja putkella ympäri kenttää ilman minkäänlaisia jarruja. Tämän jälkeen Urho vaikutti kulkevan huomattavasti paremmin ja oli kuulolla, joten pääsimme siirtymään itse valmennuksen pariin.

Aluksi pyysin Tuukkaa tulemaan pitkät sivut sulkutaivutuksilla ja päädyissä pääty-ympyrät avotaivutuksilla. Urho aluksi hieman viskoi päätään, mutta tyytyi kohtaloonsa ja työskentely sujui moitteettomasti. Näitä tovin hiottuamme siirryimme seuraavaan tehtävään, joka oli siirtymisiä harjoitusravista keskiraviin ja takaisin harjoitusraviin. Siirtyminen keskiraviin tuntui tuottavan hieman ongelmia, sillä Urho olisi ollut valmis laukkaan ja Tuukka joutuikin tekemään runsaasti pidätteitä onnistuakseen siirtymisissä. Urho kuitenkin jälleen laantui ja siirtymiset alkoivat näyttää hallituilta. Tämän jälkeen annoin ratsukon hieman kävellä rennosti, mikä taisi tuottaa tuskaa Urholle. Viimeisenä tehtävänä oli siirtymiset harjoituslaukasta keskilaukkaan ja takaisin harjoituslaukkaan. Tässä tehtävässä Urho oli eliitissään, tosin Tuukka joutui hallita orin laukkaa huomattavasti. Laukkasiirtymien onnistuttua muutaman kerran puhtaasti, päästin ratsukon ravin kautta loppuverryttelyjen pariin. Jälleen kotitehtäväksi energian purkamista, esimerkiksi juoksuttamalla hetken ennen itse ratsastusta.

23. lokakuuta 2025: Laatisvalmisteluja
Huh hei, tuumin talsiessani kohti tiluksiemme reunamilla sijaitsevaa pihattoa. Sinne säilöimme aktiiviuramme ohittaneet suomenhevosemme astutuskauden ulkopuolella; poissa silmistä, poissa mielestä. Ruuat tulivat automaatista ja työntekijä hoisi pakollisen päivittäisen hevosten tarkastuksen, joten pihattoporukka oli helppo unohtaa. Nyt jo useamman vuoden asututuspuuhien lisäksi maastoratsuna viihtynyt Urho oli kuitenkin tarkoitus ottaa pieneen tehotreeniin lajilaatuarvosteluja ajatellen. Sekalaisen sukuisena se joutuisi pärjäämään ihan omilla meriiteillään, joten harjoitusta kaivattiin.

En ollut liiemmin kaivannut Urhon kanssa työskentelyä. Olihan se ihan käsiteltävissä, mutta kun piha oli täynnä mutkattomampia hevosystäviä, alkoi Urhon häärääminen ärsyttämään. Joko se härväsi hoitopaikalla sen mitä kahdelta puolelta kiinnitettynä pystyi, tai seisoi pää taivaissa jännittyneenä steppaillen ja orimaisesti hörähdellen. "Ihan metsäläinen susta tullut, kun kotitallillakin pitää noin pörhistellä", puistelin päätäni orin toiminnalle. Mitähän sen selkään kipuamisestakin tulisi, hymähtelin. Maneesissa olivat käynnissä estevalmennukset, joten sinne ei mahtuisi sekaan. Pääsisimme siis kentälle ihmettelemään ja pörhistelemään ympärillä tarhaaville hevosille. Maastoilu ei ollut vaihtoehto, jos hevosen liikutus oli koostunut useamman vuoden pelkästä metsähaahuilusta, tarvitsisi se laatuarvostelukuntoon päästäkseen oikeaakin treeniä. Satulointi aiheutti pientä pyörimistä tavalliseen tapaan. Niin se oli aina aiheuttanut, ja johtanut arvokkaisiin eläinlääkärin tutkimuksiin, joiden päätteeksi emme olleet yhtään sen viisaampia kuin aiemminkaan. Kai se oli vain osa Urhon ei-aina-niin-simppeliä luonnetta, elävä ja tunteva olentohan sekin on.

Selkään sain kivuttua yllättävän kivuttomasti. Ympärillä oli niin paljon ihmeteltävää muista hevosista tallinlaajennusprojektimme häslinkiin, että ori unohtui paikalleen ihmettelemään maailman menoa. Sen jälkeen olikin sitten menoa. Alkukäynneissä eläkeläinen esitti sellaista käyntiä harppoessaan menemään, että jos se olisi ollut yhtään mukavampi tapaus näin kokonaisuutena, olisin voinut harkita sen ottamista takaisin treeniin ja ensi vuoden koulumestaruuksiin tähtäämistä, ihan joka suomenhevonen ei vastaavaa askellusta esittele. Ravissa sitten koitti paluu maan pinnalle, jos en olisi tiennyt orin olevan pitkälti ratsusukuinen, olisin alkuun luullut ratsastavani suoraan raviradoilta saapunutta hevosta. Hyvän tovin sai jumppailla, ennen kuin takajalat hakeutuivat edes jollakin tasolla rungon alle ja liike kulki rehellisesti läpi orin vartalon. Laukassa työskentely taitaisi jäädä myöhäisempien treenien murheeksi, hiki virtasi ja sydän hakkasi jo ravissa sekä minulla että hevosella. Muutaman laukannoston kuitenkin otin, pakkohan sekin oli kokeilla, vaikka varsinaista työskentelyä ei ollut ajatuksissa. Tavalliseen tapaan alkuun vauhtia riitti, tasapainoa ei, mutta muutaman pätkän jälkeen sain laukkailtua jokusen ihan suht tasapainoisen ympyrän orin kanssa. Ja tämäkin muka ihan kilparadoilla pärjännyt ilmestys, puistelin päätäni siirtyessäni vihdoin loppuverryttelyjen puolelle. Työsarkaa riittäisi, jälkiviisaana laatuarvostelut olisi kannattanut käydä heti aktiivisemman kilpauran päätteeksi.

Hiki oli todella virrannut sekä minulla että hevosella, joten päädyin lokakuisesta säästä riippumatta pesemään Urhon. Se pääsi aitoon vaahtokylpyyn, ties milloin ori oli viimeksi pesty. Pesun ja jonkunasteisen kuivauksen jälkeen ori sai jäädä vapaaseen karsinaan kuivattelemaan ja heinäbaarin äärelle. Huudelkoot tammoille minkä haluaa, tyhjässä tallissa kukaan ei vastaisi.